Keskiviikko 19.6. Viitasaari- Storuman

Tämän vuoden helmikuussa olimme reissuporukalla laivalla ja pähkäilimme, mihin tulevana kesänä tekisimme moottoripyöräreissun. Päädyimme lopulta Norjaan ja Lofootteihin. Aiemmin olimme käyneet yhdessä Norjassa, mutta tuolloin reissu suuntautui Norjan eteläiseen osaan. 

Aloitimme reissun tällä kertaa Viitasaarelta, josta ajoimme yhtä vessataukoa lukuunottamatta yhdeltä istumalta Vaasaan. Määränpäänä meillä oli satama, josta matkaamme laivalla kohti Uumajaa. Yhteensä aikaa kului kolmisen tuntia. Vaasassa nälkä kurni jo vatsaa ja ennen laivaan menoa kävimme syömässä minigolf-radan kioskilla jäätelöt.

Laivajonossa odottelimme puolisen tuntia, minkä jälkeen pääsimme sisään Wasa Linen laivaan. Olimme jo etukäteen ostaneet saaristolaispöydän, joka piti sisällään monenlaisia herkkuja kaloista ja katkaravuista lämpimiin ruokiin ja jälkkäreihin. Vatsat täynnä kulutimme lopun ajan kannella makoillen ja etsien tulevia majapaikkoja. Yhteensä matka-aika oli neljä ja puoli tuntia.




Uumajaan saavuttuamme lähdimme Sinistä tietä jatken kohti ensimmäisen yön majapaikkaa Storumanissa. Hauska yhteensattuma on, että Storuman on lähtöpaikkamme Viitasaaren ystävyyskaupunki. Leirintäalue (Storumans Camping) olikin oikein siisti ja mukava. Loppumatkasta tuli jo vähän kylmä, joten oli mukava yllätys, kun leirintäalueella meitä odotti lämmin sauna.



Tällä matkalla juhlimme myös toisen GSA.n synttäreitä, kun täyteen tuli 50 000 kilometriä. Oikein paljon onnea! <3 Syntymäpäivän kunniaksi miehet korkkasivat klubijuoman ja nauttivat sen hyvin pakatuista klubilaseista.


Tässä päivän reitti:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sunnuntai 23.6. Ure-Svolvær